Venäjä, Venäjä, Venäjä

Ukrainan, tai itseasiassa Krimin, kriisi on hallinnut tiedotusvälineitä jo kauan. Moni asiantuntija ja peruskansalainen on päässyt julkisuuteen lausumaan mielipiteitään tapahtumista ja esittämään ennustuksia tulevaisuudesta. Ne tosiasiat, jotka tilanteeseen johtivat, perataan aivan varmasti kunnolla vasta myöhemmin, tilanteen jo ratkettua. Tavalla tai toisella.

Ajattelinpa siis minäkin liittyä siihen joukkoon, joka tuo oman mielipiteensä julki. Toistaiseksi kun meillä täällä Suomessa on siihen mahdollisuus ilman pelkoa väkivallasta tai mielivallasta. Sehän ei valitettavasti ole ihan jokaisessa maailmankolkassa mahdollista. Ei edes suuressa itäisessä naapurimaassamme, kysykääpä aiheesta vaikkapa Pussy Riot -ryhmältä tai niiltä lukemattomilta oppositioryhmiltä, jotka viruvat vankiloissa juuri tällä hetkelläkin omien mielipiteittensä takia.

Samankaltaisella logiikalla perustellen Venäjä on nyt tunkeutumassa itsenäisen valtion alueelle. Ukrainaan mennään, koska toimenpiteellä turvataan Venäjän kansalaisten turvallisuus. Tätä korttiahan Venäjä on heilutellut jo aiemminkin mielivaltaisten maahantunkeutumisensa perusteena. Kukaan ei ole maininnut perusteena vaikkapa Ukrainassa sijaitsevaa laivostotukikohtaa, ei Venäjän taloudelle lähes välttämättömiä kaasuputkia tai syrjäytettyä venäjämyönteistä presidenttiä, joka sananmukaisesti savustettiin maasta ulos. Ei, äiti-Venäjä uhkaa väkivallan käytöllä vain siksi, että vieraassa, itsenäisessä valtiossa asuvat venäläiset tuntisivat olonsa turvalliseksi. Jos tätä turvallisuusargumenttia hieman kärjistää, se avaa mielenkiintoisia näkemyksiä. Monessa maassa asustaa nykyään vaihtevan kokoinen venäläisvähemmistö, ja mikäli heidän turvaamiseen hyväksytään asevoimien käyttö tai niillä peloittelu, vaaravyöhykkeessä vastaavalle interventiolle on hämmentävän moni valtio. Mukaan lukien omamme.

Virallinen Suomi on tapansa mukaan ollut melkoisen hiljaa tästä useita kansainvälisiä sopimuksia vähintäänkin heiluttelevasta voimannäytöstä. On julkituotu huolestumista, on toivottu kriisin rauhanomaista ratkaisua, on vedottu osapuoliin. Eli vanhaan, turvalliseen tapaan on heittäydytty Venäjän karhun edessä selälleen ja leikitty kuollutta. Jos se ei vaikka huomaisi meitä ollenkaan….. Suomihan on maailmalla tunnettu siitä, että jos jokin kriisi tapahtuu riittävän kaukana omista rajoista, apuun riennetään liput liehuen, kansalaisjärjestöt aktivoituvat ja somessa alkaa addresseihin nimienkeräys. Mieltä osoitetaan milloin minkin suurlähetystön edessä ja päivystävät dosentit laukovat mielipiteitään television ajankohtaisohjelmissa. Mutta kun kysymys on Venäjän ihmisoikeus- tai kansainvälisten sopimusten rikkomisista, sanat asetellaan varovaisesti. Edes se, että Venäjä suursotaharjoittelee Ukrainan tapahtumien jälkeen alueella, joka viistää itäistä rajaamme koko sen pituudelta, ei paljoa hätkähdytä. Sen sijaan kolmen hävittäjän lähettämisestä pohjoismaalaiseen rauhanturvaoperaatioon Islantiin herättää kyllä keskustelun välittömästi. Onhan tuossa hävittäjäharjoittelussa mukana Nato!

Onneksi Suomesta löytyy myös toisinajattelijoita. Yle Uutisssa esiintyi tänään Ulkopoliittisen Instituutin ohjemajohtaja Mika Aaltola, joka sanoi asian suoraan; Venäjä on luisumassa merkittävästä suurvaltastatuksestaan, ja presidentti Putin koittaa pönkittää ja pelastaa Venäjän aseman  sillä kaikista vanhimmilla keinoilla, mitä kirjoista löytyy, sapelin kalistelulla. Sotshin kisat olivat ja menivät, valtiollinen itsetunto sai sen boostinsa mitä niistä oli saatavissa, nyt sama jatkuu sotaisalla Krimin operaatiolla. Putinin idea on osoittaa ennenkaikkea omalle kansalleen, että hei, katsokaa! Meitä ei niin vaan kukaan alista, me olemme kansakunta, jota kunnioitetaan. Peloittavaa tässä on se, että kun Venäjän tippumista kehityksen kelkasta tarkastellaan ulkopuolelta, luisua on vaikea pysäyttää. Ja kun se jatkuu, kysymys kuuluu kuinka pitkälle Venäjän valtionjohto on valmis menemään pitääkseen oman kansan oma-arvontunnon korkealla? Tämän luulisi kiinnostavan jonkin verran myös länsinaapuria.

 

 

 

 

 

JariHlv
Ulkomaat

Ulkosuomalainen, keski-ikäinen ja -painoinen mies, joka tarkastelee maailmaa omasta kieroituneesta vinkkelistään. Katselen maailmaa ja Suomea kaukana kotimaasta, joka antaa minulle kenties aivan uuden näkökulman. Tai sitten ei. Juttua tulee säännölisen epäsäännöllisesti. Eli aina kun siltä tuntuu. Tarkemmin elämästäni osoitteessa www.jarih.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu