*

Kaukaa katseltua Ulkosuomalaisen huomioita suomalaisesta menosta ja meiningistä

Ikiliikkuja

  • Ikiliikkuja

Onneksi olkoon toverit! Te olette keksineet ikiliikkujan joka on jauhanut teille rahaa ilman että suuri yleisö on tiennyt asiasta mitään. Juuri se sama suuri yleisö, jota olette kupanneet asuntokeinottelullanne lihottaaksenne omaa pussianne. Samaan aikaan on ollut helppo arvostella 'rikkaita' siitä, kuinka nämä painavat pientuloisia alas.  Eli juuri sitä samaa porukkaa, joka teillä on olut tähtäimessä ja joka on rahoittanut teidän toimintaanne.

Homma pyörii seuraavasti. Perustetaan vuorataloyhtiö, joka vuokraa asuntoja pienituloisille. Vuokrat ovat kuitenkin sen verran korkeita, että suuri osa vuokralaisista joutuu turvautumaan mm. vuokratukeen. Ja se tässä ansainralogiikassa juuri onkin lähes nerokasta; kun vuokralaisen vuokran, tai ison osan sitä, maksaa yhteiskunta, vuokria voidaan korottaa vuosittain ihan reippaasti. Sillä korotuksenhan maksaa yhteiskunta erilaisilla tuilla. Tämä meidän vuokrataloyhtiö lypsääkin pääsääntöisesti valtiota ja kuntia, ei niinkään sitä Sari Sairaanhoitajaa joka koittaa pienellä palkallaan sinnitellä vuokraamassaan kaksiossa. 

Tämä on bisnestä. Eikä siinä mitään, bisnes on ihan laillista. Moraalisesta puolesta en sen sijaan menisi takuuseen, varsinkin kun tämän vuokrataloyhtiön taustalta löytyy läjä ammattiyhdistysliittoja. joiden pitäisi nimenomaan puolustaa niitä tyyppejä, jotka heidän omistamassaan vuokrataloyhtiössä asuvat. Nyt ne ajavat ihmiset erilaisten tukien piiriin. Samaan aikaan kun nostavat itselleen yhtiöstä verottomia osinkoja. Verottomia!

Toisaalta, kyllähän ammattiyhdistyksellä on menojakin. Se ei ole ihan halpaa lystiä ylläpitää toimistorakennuksia Helsngin keskustassa tai lomamökkejä Lapissa. Kaiken lisäksi johtajille pitää maksaa kunnon palkat ja kokouksissa pitää olla kunnon tarjoilut, muutenhan tyypit katoavat jonnekin kapitalistiriistäjien riveihin. Ja sitä fyrkkaa tarvitaan myös kun varaudutaan lakkoihin. Joilla saadaan sitten yhteiskuntaa taas vähän enemmän polvilleen jos tuntuu siltä, että hommat alkavat sujua liian hyvin.

Kyllä nykyään tulee hymähdeltyä vähintäänkin säälivästi kun SDP:n Antti Rinne, vuokrataloyhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja tai saman puolueen vänrikki nappula, Antti Lindtman vasemmistoliiton Lii Anderssonista nyt puhumattakaan, aloittaa räksytyksensä siitä, kuinka hyvätuloisia suositaan ja pienipalkkaisia riistetään. Näiden puolueiden kannattaisi ensin siivota oma pesä ja alkaa neuvoa vasta sen jälkeen muita. Toisaalta yllä oleva ikiliikkuja selittää hyvin pitkälle sen, miksi vasemmisto on vuokratuen ja muiden sosiaalisten tukien tarkistuksia tai tiukennoksia vastaan. Sehän on ihan suoraan pois heidän omasta kukkarostaan. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Otappa yhteyttä ylläpitoon; kuvasi ei näy etusivulla ja siitä syystä eivät blogisi näy uusimpien puheenvuorojen joukossa silloin kun ne julkaiset. Asiallista tekstiä tämä ja tuo edellinen työttömyyttä käsitteleväkin, ansaitsisivat tulla kaikkien Puheenvuoroa selaavien näkyville!

Toimituksen poiminnat