Kaukaa katseltua Ulkosuomalaisen huomioita suomalaisesta menosta ja meiningistä

Kunnaliisvaalien tulos

Siellä Suomessa käytiin kunnallisvaalit. Ja tulos oli sangen mielenkiintoinen, varsinkin jos sitä verrrataan gallupeihin ja mietitään vähän mitä se vaikuttaa koko valtakunnan politiikkaan.

Vihreät voittivat. Siitä ei liene kahta sanaa. Vihreät voittivat, vaikka puheenjohtaja Ville Niinistön  tavoite, olla suurin puolue Helsingissä, Turussa ja Tampereella, jäikin haaveeksi. Aivan kuten Helsingin pormestarin paikka. Sinnemäki hävisi niin pystyyn Vapaavuorelle ettei liene kahta kysymystä siitä, kenestä tulee Helsngin pormestari. Varsinkin kun Jan Vapaavuoren puolue Kokoomus säilytti ylivoimaisesti paikkansa suurimpana puolueena kaupungissa.

Vasemmistoliitto voitti myös, vaikka suurivoitto sulikin alle prosentin kasvuksi. Li Andersonin länkytys twitteristä soten kauhuista ja 'voittojen suuntaamisesta suuryhtiöille' ei oikein purru sittenkään äänestäjiin riittävästi. Olisi varmaan ollut syytä miettiä jotain muitakin vaaliteemoja kuin sote. Ja twiitata niistä. Yhtä innokkasti.

Demareiden tappio oli -0,2%. Näin SDP päätyi kannatuslukemaan 19,4% joka oli siis vieläkin pienempi kuin Jutta Urpilaisen saavuttama, historiallisen huonoksi kuvailtu edellinen tulos. Antti Rinne twiittasi vielä vaalipäivänä että nyt otetaan kunnat haltuun ja vuonna 2019 sitten koko valtakunta. Välistä unohtui presidentin vaalit 2018, joka saattaa johtua siitä, ettei demareilla ole niihinkään vaaleihin vakavasi otettavaa ehdokasta. SDP sai toki enemmistön, ja voi tuntea jopa voittaneensa vaalit,  tietyissä pikku kaupungeissa joissa kaupungin olemassaolo perustuu hiipuvaan teollisuuden. En ihmettelisi yhtään jos oppositiopuolueen puheenjohtajan, joka häviää vaalit, asema kyseenalaisiin sen pohjalta, että ainoa paikka missä demarit menestyvät, ovat kunnat missä keskimääräinen äänestysikä on yli 65 vuotta ja kunta muutenkin alaspäin menossa. Miinus 0,2 kertoo paljon. 

Ja lopuksi hallituspuolueet. Keskusta kyykkäsi ihan huolella. Kokoomus pikkaisen, mutta puolueen tulosta voitanee pitää jonkinlaisena torjuntavoittona. Varsinkin Jan Vapaavuoren menestyksen takia. En kuitenkaan ihan yhtyisi Petteri Opron vaalivoitto -hehkutukseen. 

Loppujen lopuksi mikään tuskin tulee muuttumaan. Li Anderssin twiittaa edelleen sotesta, Ville Niinistö ihan kaikesta  koska hänhän on kuitenkin kaikkien alojen asiantuntija.  Ja kunnat pyörivät niinkuin ovat pyörineet tähänkin asti. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat